”Jokaisella pilvellä on hopeareunus.” Näin Hugh Laurie sanoi
Stuart Littlessä. Samantapainen motto on myös käytössä paikassa, minne Pat
joutuu, elokuvassa Silver Linings Playbook.
Miltä tuntuisikaan menettää malttinsa, kun jotain esinettä
ei löydä, tai menettää malttinsa ja viskata kirja ikkunasta, kun loppu ei ole
mieluinen. Entäpä todellinen pakkomielle johonkin ihmiseen. Tai jos puheitaan
ei pystyisi kontrolloimaan.
Romanttiset elokuvat eivät sinällään ole suosikkejani. Tämä elokuva
ei kuitenkaan ole mikä tahansa rakkaustarina, vaan jotain enemmän. Osittain ennalta
arvattavaksi elokuvaksi tarina itsessään oli loistava. On hyvin vaikeaa tietää,
millaista elämä on, kun mielenterveys on vaakalaudalla. Juuri tätä elämää elokuva
käsittelee. Juuri tämä näkökulma kiehtoo, ja lumoaa katsojan. Tarina ei ole
täynnä tuttuja valkoisia hampaita, kauniita ulkokuoria, eikä varsinkaan ehjiä
ihmisiä.
Palkinnot parhaasta naispääosasta, eivät todellakaan ole
tulleet turhaan. Jennifer Lawrence tekee hatunnoston arvoisen huippusuorituksen.
Turhan usein elokuvissa naiset esitetään heikkoina ja haihattelevina, jotka
eivät saa aikaiseksi mitään, tai piiloutuvat miesten lihasten taakse vapisten
ja itkien. Elämän aaltojen heiteltäväksi joutunut Tiffany on erilainen.
Vaikeiden aikojen kummitellessa takana, Tiffany kuitenkin yrittää hitaasti
jatkaa elämäänsä. Hän ei ole turhan lempeä. Hän sanoo sanottavansa ja tekee
mitä haluaa, jopa lähtee juoksulenkillä toisen perään. Hän on karkea ja synkkä,
ajattelee muita ja haluaa auttaa. Hän kuitenkin haluaa jonkun tekevän jotain
hänelle itselleen. Tiffany on nainen, jota ihannoin suuresti.
Päähenkilöillä molemmilla on ongelmia, ja molemmat ovat käyneet läpi vaikeita asioita. Tarina on karu ja koskettava, suorasanainen ja rikkinäinen. Elokuva antaa uuden mahdollisuuden kurkistaa erilaiseen elämään, ja sen ongelmiin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti