Kermakakkua ja hattaraa

Mitä tapahtuukaan, kun huijari heitetään ison kihon saappaisiin. Mitä mahdollisuuksia liima ja ilotulitukset antavat? Entä miten meille niin tutun keksijän keksintöjä voidaan soveltaa toisessa maailmassa magiaan?

Jostain kumman syystä markkinoille on tullut entistä enemmän uusia variaatioita ja muita kehitelmiä vanhoista tarinoista ja saduista. Yksi näistä on Oz The Great and Powerful, Mahtava Oz.

Elokuva on tavallinen Disney-elokuva. Oli hyvin häiritsevää, mitenkä hyvä ja paha oli taas kerran luokiteltu värin mukaan. Hyvä oli vaaleatukkainen ja hento, paha taas voimakas, raju ja tummatukkainen. Vaikka elokuva ei olekaan uusi versio vanhasta, siinä on silti jopa liiaksikin osia vanhasta Ihmemaa Oz -elokuvasta. Erilaisten ystävien keräily matkalla onkin jo kerran nähty. Odotinkin jo, missä vaiheessa James Franco huomaisi jalassaan olevat kirkkaan punaiset korkokengät, ja kopauttaisi niiden kantoja yhteen.

 

Elokuvan alku oli hyvä idea. Neliön muotoinen pieni mustavalkoinen kuva oli erilainen juttu. Vaikka kuvaputkitelevision kuvaa lähentelevä alku saattaa tuntua tylsältä ja vaatimattomalta, sillä kuitenkin on olennainen osa tulevassa värimaailmassa.

 

 

Värejä elokuvasta ei todellakaan puutu. Vaikuttavuus väreissä ja ihmemaasta puuttui täysin. Olisi ollut mahtavaa, jos kaikkea ei olisi luotu pelkällä tietokoneella. Ihmiset eivät sulautuneet taustaan, vaan jäivät kuin öljy veteen kaiken yltäkylläisyyden keskelle. Tietokonetekniikka huusi elokuvassa. Ihmemaa Ozin uusi nimi pitäisikin lähennellä Värien yltäkylläisyyden maa – tapaista nimeä. Nimittäin, jos luulit jo tietäväsi kaikki värit, olit väärässä. Elokuva tarjoaa oivallisen värikartan, varsinkin jos suunnitteilla on huoneen seinien maalaus.

Elokuvan katselu olikin kuin olisi syönyt ison kasan kermakakkua ja hattaraa.

 

 

 

 

Something More

 

 

”Jokaisella pilvellä on hopeareunus.” Näin Hugh Laurie sanoi Stuart Littlessä. Samantapainen motto on myös käytössä paikassa, minne Pat joutuu, elokuvassa Silver Linings Playbook.

Miltä tuntuisikaan menettää malttinsa, kun jotain esinettä ei löydä, tai menettää malttinsa ja viskata kirja ikkunasta, kun loppu ei ole mieluinen. Entäpä todellinen pakkomielle johonkin ihmiseen. Tai jos puheitaan ei pystyisi kontrolloimaan.

 

 

 

Romanttiset elokuvat eivät sinällään ole suosikkejani. Tämä elokuva ei kuitenkaan ole mikä tahansa rakkaustarina, vaan jotain enemmän. Osittain ennalta arvattavaksi elokuvaksi tarina itsessään oli loistava. On hyvin vaikeaa tietää, millaista elämä on, kun mielenterveys on vaakalaudalla. Juuri tätä elämää elokuva käsittelee. Juuri tämä näkökulma kiehtoo, ja lumoaa katsojan. Tarina ei ole täynnä tuttuja valkoisia hampaita, kauniita ulkokuoria, eikä varsinkaan ehjiä ihmisiä.

 

 

Palkinnot parhaasta naispääosasta, eivät todellakaan ole tulleet turhaan. Jennifer Lawrence tekee hatunnoston arvoisen huippusuorituksen. Turhan usein elokuvissa naiset esitetään heikkoina ja haihattelevina, jotka eivät saa aikaiseksi mitään, tai piiloutuvat miesten lihasten taakse vapisten ja itkien. Elämän aaltojen heiteltäväksi joutunut Tiffany on erilainen. Vaikeiden aikojen kummitellessa takana, Tiffany kuitenkin yrittää hitaasti jatkaa elämäänsä. Hän ei ole turhan lempeä. Hän sanoo sanottavansa ja tekee mitä haluaa, jopa lähtee juoksulenkillä toisen perään. Hän on karkea ja synkkä, ajattelee muita ja haluaa auttaa. Hän kuitenkin haluaa jonkun tekevän jotain hänelle itselleen. Tiffany on nainen, jota ihannoin suuresti.

 

 

Päähenkilöillä molemmilla on ongelmia, ja molemmat ovat käyneet läpi vaikeita asioita. Tarina on karu ja koskettava, suorasanainen ja rikkinäinen. Elokuva antaa uuden mahdollisuuden kurkistaa erilaiseen elämään, ja sen ongelmiin

 

 

 

Quite Interesting

Mikä on maailman suurin eläin? Mitä tehdä, kun jääkarhu hyökkää? Minkä kappaleen myötä itsemurhatilastot nousivat? Mikä on paras paikka katsoa atomipommia? Kuinka kaukana horisontti on? Mikä on ihmisen todellinen arvo? Voiko olla liian kylmä lumisateelle?..........

Stephen Fry

 

 Kuka sanoo, ettei oppiminen voisi olla hauskaa! Nippelitiedon mestari Stephen Fry heittelee kehiin pahoja kysymyksiä ohjelmassa QI.  Yleistietämättömyyden syvään kuiluun kisaamaan kokoontuvat kolme vaihtuvaa julkisuuden henkilöä, ja miinuspisteiden osalta ennätyksiä tekevä vakiovieras Alan Davies. Välillä kisaajat saavat yllättävän vastuksen myös yleisöstä, joka toisinaan osoittautuu tietävämmäksi, kuin itse kilpailijat.



Alan Davies

 

Greg Proops, Alan Davies, Stephen Fry,  David O'Doherty,Reginald D Hunter

Ohjelmassa käsiteltävät aiheet yltävät aina kvanttifysiikasta ihmisluontoon. Kysymykset koskevat mm. uusia tietoja ja yleisiä väärinkäsityksiä, joita suurin osa pitää totena. Kannattaakin olla varovainen. Jos vastaus vaikuttaa liian itsestään selvältä, se ei ole oikein. Väärän ja odotettavissa olevan vastauksen tullessa esille, summeri pärähtää soimaan. Tällöin pistesaldo lähtee surullisesti laskuun.

Phill Jupitus, Stephen Fry, Graeme Garden, Johnny Vaughan

 

Kannattaa siis varautua yllättäviin tietoihin ja ennen kaikkea nauruun. Samalla voi löytää julkisuuden henkilöistä uusia ja yllättäviä puolia: yksi ei millään opi moneen kertaan käytyjä kysymyksiä, ja toinen onkin oikea nero. Ohjelmassa ei myöskään voi välttyä panelistien nälväilyltä toisiaan kohtaan. Välillä kiusan teko yltyy niin, että pilkka osuukin omaan nilkkaan. Onneksi ystävyys kuitenkin voittaa.

 

David Tennant, Bill Bailey